Panosta käsilläseisonnan perusteisiin!
Vuosi oli muistikuvani mukaan 2010, kun ensimmäisen kerran osallistuin käsilläseisonta –workshoppiin. Mikael Kristiansen, superkova sirkusammattilainen, järjesti tuolloin ensimmäisen kurssinsa Helsingissä. Jokin tuossa liikkeessä kiinnosti siinä määrin, että se jäi takaraivoon jyskyttämään. Haaste oli asetettu, tosin olin silloin vielä kovin kiinni kahvakuulaurheilussa ja pääpaino oli kuulien nostaminen. Todellisuudessa käsilläseisontaa aloin harjoitella vasta vuosi, pari myöhemmin. Mikael antoi kuitenkin tärkeitä työkaluja, joita käytän vielä tänäkin päivänä opettaessani omia oppilaita käsilläseisonnassa.
Mikael Kristiansen on tulossa Helsinkiin kesäkuussa vetämään käsilläseisonta-workshoppia, joten jos päivämäärät sopivat kalenteriisi, niin hänenkin oppeja voin varauksetta suositella!
Kahvakuulat vaihtuivat hiljalleen kehonpainoharjoitteluun, jossa käsilläseisonta oli yksi osa kokonaisuutta. Koska olen halunnut oppia muutakin kuin ainoastaan käsilläseisontaa, on harjoittelu jakaantunut erilaisten liikkeiden ja harjoittelumuotojen opiskeluun, sekä ominaisuuksien kehittämiseen. Vuosien aikana olen päässyt osallistumaan monen eri opettajan järjestämiin workshoppeihin ja koulutuksiin, sekä ollut osan heistä yksityisoppilaanakin. Tämä on ollut erittäin opettavaista aikaa, joka on koulinut hyvässä ja pahassa. Uusien asioiden intensiivinen opettelu on raskasta puuhaa. Tämän varmasti jokainen, joka harjoittelee yhtä tai useampaa elementtiä lähes päivittäin, tietävät todella hyvin. Kroppa joutuu koville ja 100% loukkaantumisilta ja rasitusvammoilta on todella vaikea välttyä. Itsellänikin on ollut erilaisia kremppoja, joista on onneksi aina selvitty omin neuvoin ja luotto –osteopaatin avulla. Loukkaantumisista ja muista ”pahoista” asioista on kuitenkin jäänyt aina suuri määrä lisäymmärrystä siitä, miten keho ehkä toimii ja mikä auttaa mihinkin kipuun tai rajoitteeseen. Kehonhuoltamisen ja liikkuvuusharjoittelun rooli onkin viimeisten vuosien aikana korostunut ja sen positiiviset hyödyt on nähtävissä myös oppilaiden kehityksessä, ei ainoastaan omassa.
Käsilläseisonta on viimeisen kahden vuoden aikana noussut omassa harjoittelussa muiden yksittäisten liikkeiden ja taitojen ohi. Tarkkaa syytä en osaa sanoa, mutta jokin siinä pirulaisessa houkuttaa ja koukuttaa siinä määrin, että siihen on valmis panostamaan aikaa lähes päivittäin. Enkä ole ainoa, joka näin ajattelee! Onhan se yksi tämän vuoden trendeistä, tai näin ainakin tuntuisi asian olevan. Itsekin olen aiheesta antanut haastettelua kymmeniin lehtiin ja käynyt tv:ssäkin siitä höpisemässä. Toki sitä voi selittää sen terveyshyödyillä, sillä kehittäähän se paljon ominaisuuksia, joista jokaiselle meistä olisi hyötyä. Olkapäiden liikkuvuus, lapatuki, keskivartalon hallinta ja kehon koordinaatio. Ei ollenkaan huonoja asioita, puhumattakaan harjoittelun tuomasta mielihyvästä, kun oppii oikeasti jotain sellaista, johon ei ihan itsekään alkuun uskonut! On siinä kuitenkin jotain muutakin. Onko se sitten se kuuluisa elämäntapa?
Käsilläseisontaa olen päässyt oppimaan useilta eri opettajilta ja jokaiselta on jäänyt käteen yksi tai useampi tärkeä ajatus. Opettajien luonteet ja opetustavat vaihtelee, sekä jossain määrin myös metodit. Perusteiden korostaminen on kuitenkin ollut aina yhdistävä tekijä näiden opettajien kohdalla. Itse en ole törmännyt sellaiseen toimintaan, jossa vain käskettäisiin ensikertalaisten ponnistaa ylös ja yrittää selviytyä hengissä. Näitä välttäisin kuin ruttoa, jos olisin aloitteleva henkilö. Mikään ei nimittäin tapa motivaatiota paremmin kuin jatkuva epäonnistuminen ja mahdollisesti itsensä loukkaaminen!
Painotus perusteissa on saattanut vaihdella eri opettajien välillä. Hyvin pieniä detaljeja, mutta pidemmän päälle jostain yksittäisestä asiasta saattaa tulla se juttu joka ratkaisee jonkin ongelman tavoitteen saavuttamisessa. Veikkaan, että jos en opettelisi asioita osaksi myös sen vuoksi, että opetan näitä asioita eteenpäin omille oppilaille, en olisi reagoinut näihin yksityiskohtiin samalla tavalla. Nyt juuri nämä detaljit ovat ne joista yleensä löydän ratkaisun omiin ja oppilaiden haasteisiin oikean asennon löytämisessä.
Same same, but different
Itse olen testannut useita kymmeniä erilaisia harjoitteita. Alkuun käytin suuren määrän apuharjoitteita lattialla ja seinällä. Ne ovat hyviä juttuja, sitä en kiistä ja teen / teetän niitä edelleen aika-ajoin, jotta perusharjoitteluun tulisi hieman vaihtelua. Niillä voidaan myös takertua johonkin tiettyyn osa-alueeseen, oli se sitten liikkeen tuottamista tai kontrollointia. Olen kuitenkin todennut, että nopeimmin parhaaseen lopputulokseen päästään, kun panostaa muutamaan perusharjoitukseen ja ottaa niistä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Yksi tehokkaimmista työkaluista onkin kasvot seinää vasten käsilläseisonta. Kovin usein näkee ja kuulee tästä puhuttavan hyvinkin yleisellä tasolla; ”tee 5 x 60 sekuntia, jonka jälkeen olet valmis muihin harjoitteisiin”. Ei se välttämättä mene noin. Voi olla että vapaa käsilläseisonta olisi mahdollista jo silloin kun pystyt tekemään 3 x 30 sekuntia, tai ehkä pystyt tekemään 5 x 120 sekuntia, mutta et siltikään kykene seisomaan vapaasti. Itse olen esimerkiksi tehnyt 15 minuutin yhtäjaksoisen käsilläseisonnan seinää vasten vaihdellen kädeltä toiselle. Sillä ei kuitenkaan ei mitään merkitystä vapaan yhden käden seisonnan kehittymiseen. Nuo ovat vain lukuja, tärkeämpää on se mitä teet seinällä ollessasi! Samaa pätee lattialla tehtäviin valmistaviin harjoitteisiin,ponnistusharjoitteisiin ja vapaaseen seisontaan. Jos vain tehdään sekunteja / toistoja ja haetaan maksimaalista väsymystä, niin todennäköisesti itse taidon kehittyminen on hidasta tai ainakin hitaampaa, mitä se saattaisi optimitilanteessa olla. Tietyt ominaisuudet kyllä tuolloinkin kehittyvät. Voima, voimakestävyys ja liikkuvuus, mikä ei ole huono juttu ollenkaan, eikä ’conditioning –harjoittelua’ saa kokonaan unohtaa. Se luo pohjan harjoitteluun ja laajentaa sitä aikaikkunaa, joka on auki harjoittelun aikana. Mitä paremmat voimatasot ja kunto, sen enemmän jaksat tehdä hyviä sarjoja myös väsyneenä. Jos taas olet antanut kaikkesi jo viiden sarjan jälkeen, niin harjoittelua tulee melko vähän harjoitusta kohden. Tämä taas näkyy oppimiskäyrän jyrkkyydessä. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä oppiiko jonkin asian viikossa, kuukaudessa, vai vuodessa. Ellei sillä aiheuta itselleen stressiä, sillä ketään muuta asia ei varmasti häiritse! Pitkän ajan tavoite on tärkeää pitää mielessä, mutta jättää sen jatkuva miettiminen pois. Kyllä se vapaa seisonta tulee kun on tullakseen!
Valmistavista avustaviin ja avustavista spesifeihin harjoitteisiin
Valmistavia liikkeitä mielestäni tarvitaan ja vastuuntuntoinen opettaja teettää niitä aina kun oppilaana on aikuinen ihminen. Ehkä myös lasten kanssa, itselläni tosin ei ole kokemusta lasten opettamisesta, joten en osaa henkilökohtaisella sanoa miten homma menee. Aikuiset kuitenkin tarvitsevat enemmän ranteiden huoltoa ja vahvistamista, olkapäiden liikkuvuuden kehittämistä, suoran asennon opettelua lattialla ja pelkotilojen vähentämistä ennen kuin henkilön voi laittaa seisomaan pystysuoraan seinää vasten. Lapsien suhteen näiden rooli EHKÄ vähän vähäisempi? Ehkä ei. Itse teettäisin näitä iästä riippumatta, vaikka nuorilla on usein hieman vähemmän erilaisia rajoitteita.
Kun päästään siihen vaiheeseen, että ollaan seinällä käsilläseisonnassa, niin itsellä painotus on alkuun kasvot seinää vasten. Tässä harjoitteessa minulla on useita eri yksityiskohtia, joita alan oppilaalle opettamaan. Se ei ole pelkästään kuppiasentoa ja sekuntien jahtaamista. Painopiste, polvien ojennus, rintakehän ja lantion asento, elevaatio, pään asento ja katseen lukitseminen oikeaan kohtaan vain muutama mainitakseni. Usein pystyy keskittymään yhteen tai maksimissaan kahteen asiaan yhtä aikaa. Ei siis ole ollenkaan ylimitoitettua käyttää valtaosaa harjoittelusta tässä asennossa, mutta keskittyminen voi olla eri asioissa kussakin sarjassa. Mitä enemmän kokemusta, sen enemmän voi antaa spesifejä vinkkejä. Hyvä opettaja osaa kuitenkin pitää päänsä kiinni ja mölyt mahassa, tuoden tietoa oppilaalle kun on oikea hetki. Oppimiselle täytyy antaa aikaa!
Less is new more!
Viimeiset kaksi vuotta olen työskennellyt Yuval Ayalonin kanssa ja hän on ollut itselle ehkä se tärkein oppi-isä. En ala liikaa selittämään hänen metodeitaan, sillä en halua pistää sanoja toisten suuhun, mutta sen mitä olen itse häneltä oppinut, on ollut rentous käsilläseisonnassa. Kyllä, rentous, ei jännittäminen! Olen siinä edelleen huono, mutta hiljalleen parempaan suuntaan. Yuvalin toukokuun kurssille on vielä paikkoja jäljellä ainakin to-pe -ryhmissä. Jos kuitenkin viikonloppu sopisi parhaiten, niin sinne kannattaa ilmoittautua varasijalle.
Toki alussa täytyy panostaa myös siihen, että osaa jännittää oikeita paikkoja oikeaan aikaan, mutta se on enemmän lihasketjujen aktivointia. Sellainen kohtuuton jännittämisen ylikorostaminen kaikissa asennoissa oli ainakin itsellä suoraan sanottuna jopa huono asia. Käsilläseisonta vaatii jonkin verran voimaa, mutta voimaliike se ei mielestäni ole. Tai se on sitä, jos yrität jökittää kuppiasennossa, vaikka oma liikkuvuutesi ei antaisi siihen mahdollisuutta ja joudut kompensoimaan tuota ominaisuudenpuutetta. Riittävä liikkuvuus onkin yksi tärkeimpiä perusteita ja se tulee hoitaa riittävälle tasolle. Kun riittävä taso on saavutettu, niin silloin jokaisen on mahdollista löytää itselleen sopiva asento, jossa on helppoa tasapainoilla. Se ei välttämättä ole ”täydellinen”, mutta se on juuri sinulle optimaalinen. Onhan selkä kaarellakin seisominen käsilläseisontaa, mutta sitä en tässä tapauksessa tarkoita optimiasentona ja jos sitä halutaan välttää, niin välimuotojakin täydellisen kuppiasennon ja selkä kaarella –asennon välillä kyllä löytyy. Loppujenlopuksi kun nilkat ovat ranteiden(tasapainoalueen) päällä, niin silloin voidaan puhua mielestäni kauniista suorasta linjasta, vaikka ei oltaisikaan kuppiasennossa. Tähän ei yksinkertaisesti jokainen kykene ja sen pakonomainen tavoittelu on usein turhauttavaa, altistaa rasitusvammoille ja hidastaa kehittymistä.
Meillä Movement Centereissä käsilläseisontatarjonta on erittäin kattava. Tunnit on jaettu kolmeen eri ryhmään. HS Basic, HS Intermediate ja HS Conditioning. Kahdella ensimmäisellä harjoitellaan ennen kaikkea itse taitoa ja luonnollisesti taidon vaatimia ominaisuuksia. Conditioning –tunti on puolestaan lähes pelkästään ominaisuuksien kehittämistä. Siellä seisotaan aikaa vastaan eri asennoissa ja haetaan niitä hikisiä sekunteja seinää vasten ja lattialla kupissa jökittäen. Luodaan sitä kuntopohjaa. Järjestän myös pienryhmiä, joista viimeisin alkoi huhtikuussa ja seuraava toukokuun puolivälissä. Pienissä ryhmissä pystyn kuuden viikon ajan hiomaan kunkin oppilaan henkilökohtaista tasoa ja uskon tämän tehokkuuteen, sillä vie aina tovin, että opettajana näen ne asiat, johon juuri nyt tulisi eniten kiinnittää huomiota. Pienryhmät ovat myös muillekin kuin salimme oppilaille, eikä niihin osallistuminen vaadi aikaisempaa kokemusta.
Harjoittelitpa yksin, tai ryhmässä, panosta perusteisiin! Älä turhaan kiirehdi pois seinältä, sillä siellä on paljon hyviä juttuja, jotka oikein käytettynä vievät sinut määränpäähän paljon nopeammin kuin uskoisitkaan!
Kesäisin terveisin,
Jukka
The post Käsilläseisonnassa perusteisiin panostamalla saavutat tavoitteesi nopeammin! appeared first on CompactFit.