Tasan vuosi sitten olin osallistumassa ensimmäisen kerran Yuval Ayalonin viisipäiväiselle käsilläseisontakurssille. Olin yhden hänen workshopin käynyt sitä ennen ja huomasin jo silloin, että kyseessä on erityisen hyvä opettaja ja hieno ihminen kaikin puolin. Tällaisia ihmisiä on helppo kunnioittaa ja heidän oppeihin palaa mielellään kerta toisensa jälkeen. Yuval oli myös Suomessa viime vuonna vieraanani. Tämän vuoden ajankohtakin on jo lyöty lukkooon ja siitä vielä lopussa vähän lisää.
Vuosi meni ällistyttävän nopeasti. Tavoitteisiin ei vieläkään ihan päästy, vaikka aika-ajoin yhden käden seisonta alkaakin jo näyttäytyä. Nyt ollaan taas takaisin Thaimaassa, jossa Yuvalin workshop järjestettiin toistamiseen, tällä kertaa tosin advance – ja intermediate -ryhmät erikseen, joka näin itsekin opettajan viittaa usein kantavana huomasin todella hyväksi päätökseksi. Itse osallistuin advance -ryhmään, jossa minun lisäksi oli ryhmällinen taitavaa ja ennenkaikkea ahkeraa oppilasta mukana, joilta jokaiselta oppii paljon, kunhan pitää silmät ja korvat auki. Viiden päivän saldo yllätti jälleen. Ei pelkästään käsilläseisontaan, vaan fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen ylipäätään. Mukana kun oli supernotkeita joogeja, supervahvoja ”generalisteja” (en nyt keksinyt parempaakaan nimitystä henkilölle, joka harjoittelee vähän kaikkea tiettyyn pisteeseen saakka) ja taiteellisesti äärimmäisen lahjakkaita tanssijoita. Fyysisen tekemisen rinnalla sitä huomaa myös paljon erilaisia näkemyksiä henkisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen ja myös Suomessa tällä hetkellä aika naurettaviin mittasuhteisiin kasvaneeseen ravintopuoleen. Täällä maailmalla kun törmää hyvin erilaisiin kulttuureihin ja siten myös elintapoihin, niin huomaa ettei se pelkkä ruokavalion makrojakauma kovin paljon määritä sitä, oletko läski vai luihu. Toisella puolella kaveri mättää riisiä tupla-annokset ja kiskoo kookoksia lihoineen tusinan verran päivässä (kirjaimellisesti!), kun taas toisella puolella on vegaani, tai ”paleo”, joilla molemmilla omat näkemykset. Aina törmää myös niihin, jotka viimeistelee lähes jokaisen ateriansa jollain makealla ja iltapalaksi tietenkin jäätelöä. Se mikä yhdistää kaikkia, on suhteellisen matala rasvaprosentti (millä ei nyt sinänsä ole välitöntä yhteyttä terveyden ja hyvinvoinnin kanssa) ja energiaa harjoitella 7h päivässä silloin kun osallistutaan tällaiseen extreme – viikkoon, kuten esimerkiksi nämä käsilläseisontakurssit ovat. Tästä voi siis päätellä, että jokainen on löytänyt itselleen sopivan tavan ravita itseään ja itseasiassa olen tästä vuosien aikana usein jutellut eri kansallisuuksiin kuuluvien kanssa-oppilaiden kanssa. Kukaan ei jaksa harjoitella 7h päivässä, jos suolisto on kuralla, ravintoaineet eivät imeydy, tai syöt määrillisesti liian vähän / paljon. Satuin äsken törmäämään artikkeliin makutottumuksista ja miten meidän geeniperimä vaikuttaa siihen. Mielenkiintoinen aihe ja useinhan toimivin ruokavaliohan onkin se, jota haluaa noudattaa! Näitä kun alkaa miettiä, täytyy muistaa, että ravitsemustiede ei ole yksiselitteistä ja vaatii todellista paneutumista aiheeseen ja mielellään mahdollisimman puolueettoman lähestymisen eri mahdollisuuksiin.
Terveellisesti syöminen taas on aika simppeli toimenpide, jos et satu asumaan kehitysmaissa, jossa on oikeasti puutetta riittävästä ravinnosta. Toki pieniä viilauksia usein tarvitaan löytääkseen sen itselleen sopivan ruokavalion ja minusta ei ole väärin ajatella myöskään eettisesti tämän aiheen ympärillä. Viilaamisen suhteen toisilla se tarkoittaa korkeampia rasvoja ja vaikkapa viljojen välttelyä, toisille toimii hyvin yli 50% hiilihydraatit, mutta sellaisista lähteistä, jotka eivät pistä omaa pakkia sekaisin. Suomessa jengi voisikin ensimmäiseksi rauhoittua tämän aiheen ympärillä. Ihan riittävästi elintapastressiä jo muutenkin ja aivan liian vähän aurinkoa. Seisokaa vaikka käsillänne, niin on vähämmän aikaa sosiaaliseen mediaan.
Tästä sopivasti aasinsilta takaisin siihen tärkeimpään eli monipuoliseen liikkumiseen!
Oivallukset ovat oikeastaan se, minkä takia workshoppeihin tulisi osallistua ja pelkästään tämän ymmärtäminen on ainakin itsellä vaatinut jonkin verran ponnisteluja.
Joskus tulee tietenkin niin suuri ahaa -elämys, että saa jonkinlaisen läpimurron, mutta varsinkin taitoliikkeet, kuten käsilläseisonta, harvoin nousee kovin montaa pykälää yhdellä harppauksella. Ei ole sitä ihmepilleriä, jonka joku opettaja voi vain ojentaa ja tehdä sinusta paremman. Oli sitten kyse taidon-, voiman-, liikkuvuuden-, tai jonkin muun ominaisuuden kehittämisessä.
Pientä kehitystä toki syntyy siellä täällä, mutta kun uusia oivalluksia toistaa riittävän usein, lopputulos on yleensä toivotunlainen. Olettaen että se mitä teit, oli teknisesti hyvää tekemistä, kohti sitä ”täydellisyyttä”. Täydellistä tekniikkaa tosin ei varmaan ole edes olemassa, mutta jokaisesta liikkeestä, suorituksesta, tai taidosta voi kyllä löytää ne selkeästi paremmat yksilöt, jotka loistavat erinomaisuudellaan. Usein tekijä on geneettisesti soveltuva kyseiseen juttuun ja on todennäköisesti aloittanut kykyjensä hiomisen jo nuorena, oli sitten kyseessä käsilläseisonta, tai vaikkapa liikkuvuusominaisuudet. Itse tykkään ajatella oppimista ja kehittymistä vähän samanlaisena toimenpiteenä kuin jos naputtelisin tiettyä koodirivin pätkää yhdeksi pitkäksi jonoksi ( en muuten tiedä mitään koodaamisesta, joten pahoittelut jo tässä vaiheessa sen alan experteille!). Ajattele tilannetta, jossa ”täydellinen koodi” olisi 001011 ja mitä pidemmälle juuri tuota koodia jatkaisi, sen paremmaksi tulisit. Jossain vaiheessa kuitenkin keskittyminen herpaa ja alat naputtelemaan koodia 001001. Tämähän tarkoittaa sitä, että jos kirjoitat tuon sata kertaa, olet tehnyt jo sata virhettä tuon yhden numeron suhteen. Koodi näyttää melkein oikealta, mutta silti se pieni virhe pilaa optimaalisen lopputuloksen. No, jos tuo virhe huomataan ajoissa, niin korjaukseen käytettävä aika ei ole ihan mahdoton. Tätä tapahtuu harjoittelussa koko ajan. Mitäpä jos virhe on syntynyt jo lapsuudessa ja sitä virhettä, tuota koodinpätkää, toistetaan 10 vuotta, tai enemmän? Nyt tuo yksi numerovirhe on aikaansaanut sen, että pelkästään virheen korjaamiseen menee kuukausia, tai jopa vuosia, sillä pitkällä aikavälillä syntyy ”virhettä virheen päälle -syndrooma”. Nämä on just niitä hetkiä, kun joku terapeutti alkaa kyselemään tutkiessaan sinua, että oletko tippunut lapsena hevosen selästä ja sinä olet että, mistä helvetistä sää sen tiesit?
Mitä tämä höpinä voisi olla käytännönelämässä? Esimerkki voisi olla liikkuvuusominaisuudet. Käytännössä kukaan terveenä syntynyt lapsi ei ole jäykkä. Toki eroja löytyy, eikä kaikista tulisi notkeusakrobaatteja, vaikka kuinka harjoittelisi. Tuossa välissä on kuitenkin paljon eri tasoja ja ne jotka ovat alkaneet toistaa ”koodivirhettään” liikkuvuuspuolessa jo nuorella iällä, joutuvat todennäköisesti tekemään paljon,tai siis PAAAAALJON töitä, jotta virhe kehossa saataisiin korjattua. Tämän vuoksi aikuisten ihmisten kohdalla pitäisi valmistava jakso, jossa keskitytään perusliikemalleihin ja liikkuvuuteen, mahdollisesti voimaominaisuuksiin, olla riittävän pitkä. Puhutaan 6-24 kuukaudesta! Jos tavoite on painonnosto, niin ennen systemaattista tempaustreeniä tulisi viettää paljon aikaa kyykkyasennoissa ja pitää huolta, että valakyykkyasennon hallinta ei tuota ongelmia. Sama homma käsilläseisonnassa. Itse liikettäkin saa kyllä tehdä, jos vain loukkaantumisilta ja turhilta ylirasitustiloilta voidaan välttyä. Tähän kuitenkin vaikuttaa paljon se, miten kaukana ollaan optimitilanteesta ja kaikkeen löytyy aina se minimivaatimus. Jos et siihen kykene, et ole vielä valmis edes kokeilemaan jatkovaiheen juttuja. Minimivaatimus on tietenkin suhteellista ja sen löytäminen vaatii hyvän opettajan ja valveutuneen oppilaan. Aivot narikkaan – mentaliteetti on turmiollista, eikä siitä hyödy kukaan.
Jos puhutaan liikkuvuudesta vielä tovi, niin vaikka hyvin paljon liikkuvuusrajoitteista saattaa olla neurologisia muutoksia, eli toisin sanoen hermosto jostain syystä taistelee liikettä vastaan, niin pitkien aikojen saatossa kehossa tapahtuu myös rakenteellisia muutoksia. Kaikki täytyy osata huomioida. Akuutit loukkaantumiset saattavat rajoittaa liikettä radikaalisti, kun kehon suojelujärjestelmä pyrkii suojelemaan isäntäänsä / emäntäänsä uusilta vammoilta. Aikaisemmin suositukset olivat totaaliliikkumattomuus, kun taas nykyään taitaa lähes kaikki tahot olla sitä mieltä, että liikkuminen on aloitettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Koodikielellä; ei annettaisi väärän koodirivin jatkua liian pitkään ja liikkumattomuushan on yksi tämän päivän pahimmista ihmisen koodivirheistä.
Liikkuminen ei ole oikeus, se on velvollisuus!
Älä sekoita urheilua tai edes harrastamista liikkumiseen, vaikka usein nämä menevät arjessa lomittain ja sehän on ihan ok. Jos kuitenkin vihaat urheilua, niin ei se mitään. Liikkumiseen löytyy paljon muitakin vaihtoehtoja, eikä terveyden optimointiin vaadittava määrä ole ihan kohtuuton. Jos taas vihaat liikkumista… No, silloin jossain jokin koodirivi on mennyt pahasti pieleen ja sen korjaamiseen tarvitaan ehkä jotain muuta kuin käsilläseisonnasta aivan liian innostunutta ’personal raineria’.
Anna siis riittävästi aikaa itsellesi / asiakkaallesi / oppilaallesi asioiden korjaantumiseen. Jos virhe on suhteellisen pieni, niin sen korjaaminen voi tapahtua jopa yhden harjoituksen aikana. Esimerkiksi liikkuvuutta voidaan ”kehittää” jopa muutamassa minuutissa. Tämä liittynee lähes pelkästään hermostollisen puolen uudelleenohjelmointiin (osataan reagoida halutulla tavalla kehon eri reseptoreiden lähettämään tietoon) ja mm. sidekudosten liukuun, jähmeyteen / pehmeyteen ja elastisiin ominaisuuksiin. Se että liittyykö jälkimmäiset miten paljon hermostolliseen puoleen, onkin mielenkiintoinen aihe, mutta kuitataan se tällä kertaa diplomaattisella lauseella, ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”.
Täällä käsilläseisontakurssin aikana jouduin ”availemaan paikkoja” useaan otteeseen. Käytin mitä erilaisimpia apuvälineitä ja onneksi porukasta löytyi todella taitavia manuaaliterapia-ammattilaisia. ”Fascia release”, mitä se sitten todellisuudessa onkaan [A) täysin hermostollinen reaktio B) sidekudoskerrosten välisen liu’un parantaminen toisiinsa nähden C) nähden yhdistelmä, proprioseptiikan alkaessa toimia paremmin, kun sidekudokset, jossa sijaitsee paljon tuntoreseptoreita, saadaan liikkeelle soveltuvaan olotilaan, jolloin myös lähetetyn tiedon analysointi on enemmän toivotunlaista D) jotain muuta], oli käytössä tälläkin kertaa ja hyvä esimerkki oli yksi oppilas, joka oli hieman ennen reissua tehnyt renkailla ”elevatoreita”, joka on rengasliikkeiden Beast -tasoa ja jolla olen itsekin saanut pariin otteeseen kehon aikomoiseen shokkitilaan. Myös tämä kaveri oli myöhemmin illalla alkanut tuntea jäykkyyttä, joka sitten eskaloitui seuraavana päivänä. Kättä ei pystynyt nostamaan juuri lainkaan sivulle tai eteenpäin. Voi siis sanoa, ettei kovin hyvä tilanne käsilläseisontaan. Hän käsitteli itse lavanaluslihaksen aluetta ja päivittäin joku antoi mitä erilaisimpia hoitoja raajalle ja olkapään, sekä lavan seudulle, sillä seurauksella, että jokaisena päivänä yläraaja toimi lähes moitteettomasti. Joka päivä homma piti kuitenkin tehdä uudelleen, vaikkakaan aloitustilanne ei ollut niin paha kuin ensimmäisenä päivänä. Jos vielä kerran käyttäisin koodikieltä, niin keho järkyttyi tehdystä liikkestä siinä määrin, että syntyi koodivirhe, ykkönen vaihtui nollaksi. Koska virheeseen reagoitiin heti, saatiin keho palautettua aina harjoittelun ajaksi lähelle normaalia tilaa. Liikkuvuus lähes normaali, ei kipua levossa, saati liikettä tehdessä. Koska tila palautui aina yön aikana, kertoo se siitä, että koodiriviin jäi silti muutamia virhekohtia. Näin käy lähes aina ja melko usein syy tilan palautumiseen on myös hoidon jälkeiset toimet, joita voi olla työ- , tai nukkuma-asento. Tämän vuoksi kun jotain paikkaa aletaan hoitamaan kuntoon, niin se vaatii yleensä vähintään 3-5 kertaa, jotta päästään akuutin vaiheen yli ja sen lisäksi omatoiminen tekeminen tulee tukea hoitoja. Tässä Thaimaan tapauksessa tilanne oli toki poikkeuksellinen, sillä 7h käsilläseisontaa ei välttämättä ole se ensimmäinen hoitokeino, joka tulisi mieleen. Tämä kertoo hoitojen toimivuuden lisäksi henkilön vahvasta mielestä ja peräänantamattomuudesta. Joskus siitä on hyötyä, liikaa käytettynä tuhoaa terveyden!
Kevään suunnitelmia
Tätä kirjoittaessa olen vielä Thaimaassa ”lomalla”. Heti palattuani Suomeen minua odottaa seuraavana päivänä Lihaskalvolinjat -koulutus Somatic -studiolla. Odotan sitä innolla ja heti sen jälkeen pääsen itse opettamaan Tampereella Movement & Mobility Coach – koulutuksen merkeissä. Paljon siis liikkuvuuden ja kehon liikkeen optimoinnin analysointia tiedossa! Näiden lisäksi meillä on jo kova vauhti päällä uusien salien avaamisen suhteen, joka on 16.3. Avajaistarjoukset vietiin käsistä ja Foundation -starttikursseille, sekä pienryhmiin on myös tullut mukavasti ilmoittautumisia. Ne kannattaa tsekata ja pistin myös lounasajalle pari ryhmää, joten jos teet itse töitä aamuisin ja iltaisin, niin ehkä pääset noihin. Sinne on jo nyt ilmoittaunut liikunta-alalla toimivia, joka olikin toiveeni, mutta tietenkin kaikki ovat tervetulleita!
Muita kevään tulevia kursseja on Tom Wekslerin Zen Archery – workshop Helsingissä. Tomia olen seuraillut vuoden päivät ja odotan myös tuota viikonloppua suuresti. Toukokuussa mennään sitten taas Yuvalin kanssa, kun hän saapuu vieraakseni Suomeen. Kurssi tulee myyntiin alkavalla viikolla ja kaikille, jotka osallistuivat viime vuonna hänen Helsingin workshoppeihin, saavat muutaman päivän sisällä heiltä sähköpostia. Parin päivän etumatka ilmoittautumisiin kannattaa hyödyntää, sillä Yuval pitää ryhmät pieninä. Ei siis mitään yli 50 ihmisen massatapahtumia.
Näillä mennään ja lisää keskustelua sitten salilla, koulutuksissa ja missä milloinkin törmäillään!
hikisin terveisin,
Jukka
The post Kuulumisia Thaimaasta ja pikaista pohdintaa mm. kehittymisen hitaudesta appeared first on CompactFit.